10 syys

Vuosikertomuksen muuttuva rooli

Tällä hetkellä pörssiyhtiöiden IR-tiimit miettivät kuumeisesti vuosikertomusten konseptia vuodelta 2013. Tilanne on edelleen kaksijakoinen: toisaalta yritysten verkkosivut sisältävät kattavasti tietoa yhtiöstä sijoituskohteena, joten tarvitaanko erillistä verkkovuosikertomusta lainkaan? Mitkä olivat kävijätilastot viime vuoden verkkovuosikertomuksessa? Samaan aikaan yhtiökokousta varten olisi hyvä olla käytettävissä myös painetut – tai digiprintatut – vuosikatsaukset. Vaihtoehtoja toteutukselle on useita.

NASDAQ OMX Helsinki Oy:n large- ja mid cap -yhtiöistä noin puolet teki vuonna 2012 painetun tai digitulostetun vuosikertomuksen. Pelkästään verkkovuosikertomuksen teki 28% yhtiöistä, sen sijaan suurimmalla osalla yhtiöistä oli verkkosivuillaan sähköinen pdf saatavilla (62%). Sähköisen pdf:n voi myös julkistaa kätevästi vuosikertomuksen julkistustiedotteen pörssitiedotteen liitteenä, jolloin se menee automaattisesti myös FIVAn hallinnoimaan tiedotevarastoon. Uudet, teknisesti kehittyneet digitulostustekniikat mahdollistavat pienten erien hyvälaatuisen digitulostuksen esimerkiksi yhtiökokousta varten. Lisäksi useat analyytikot ja sijoittajat toivovat usein sähköistä pdf:ää, josta on vaivaton löytää tarvitsemansa luvut – tai lukea vuosikertomus vaikkapa iPadilla.

Päädyitpä mihin ratkaisuun hyvänsä, pyrimme Blue Berryssä aina suosittelemaan asiakasyritykselle kulloinkin soveltuvaa parasta vaihtoehtoa, josta sekä sijoittajat että yhtiön muut sidosyhmät hyötyvät eniten. Tässä nojaamme vuosien kokemukseen kymmenistä erilaisista vuosikertomusprosesseista.

Vuosikertomuksen taittaminen sisältyy kuukausiveloituksella toimiviin palvelupaketteihimme. Kuukausiveloitteisena asiakkaanamme et siis joudu ottamaan erillistä mainostoimistoa tekemään taittoa kun otat palvelumme käyttöösi. Tehokasta, vaivatonta ja hyödyllistä – ja täysin uudenlaista tekemistä talousviestinnän alalla.

Me välitämme – We Care.

05 syys

Palvelupaketit uudistuneet

Uudistimme palveluvalikoimamme vastaamaan paremmin asiakasyritysten tarpeita. Voit nyt valita talousviestintäpaketin NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla noteeratuille yhtiöille suunnatun talousviestinnän paketin tai First North -listattujen yhtiöiden talousviestintäpaketin. Jos suunnittelet pörssilisstausta, valitse Pre-IPO Communications -paketti, jonka avulla voit nostaa yrityksesi viestinnän listatuilta yhtiöiltä vaaditulle tasolle.

Vuosiasiakkaallemme paketit sisältävät keskeisimmät yhtiöiden talous- ja sijoittajaviestintään sisältyvät toimenpiteet kuten vuosikertomuksen taiton ja toteutuksen sekä keskeisten tapahtumien kuten yhtiökokousten järjestämisen. Kätevästi ostopalveluna. Palvelut toteutetaan yhteistyössä asiakasyhtiön kanssa ja räätälöidään aina asiakasyhtiön tarpeisiin sopivaksi.

Palvelumme toteuttaa aina talous- ja sijoittajaviestinnän ammattilainen. Me välitämme – We Care.

03 syys

It’s all about trust

It’s all about trust. When it comes to investor communications, TRUST, trust, trust is the key. Or should I say confidence – confidence in the management’s capability to lead the company in the right direction, to increase the value of a business in a profitable way, and, at the same time, to increase shareholder value. To make the right strategic choices in every critical business situation. If the investors have confidence in the management, the market value of the company will increase. So simple is that. Or is it?

A good, or one, sad example of losing confidence among investors is Nokia’s recent publication of selling its whole mobile phones unit to Microsoft, including the right to use Nokia’s patents. This transaction was on everyone’s lips in Finland on that day. From the investor communications’ point of view the question at the date of the publication was, why did the stock price react only +34% on the trading day. What are the factors that reflected on the share price? Is it the relatively low transaction price for the deal, is it the losing of future growth potential and resources, or what…?

In fact, investors’ confidence in management to make decisions that create true shareholder value strongly reflects to the company’s share price. After losing shareholder value significantly by more that cutting the company’s revenues in one-third in only three years, is it even credible to speak about the importance of shareholder value to company’s investors? It is also important to remember that a company cannot be led from the shareholders’ perspective – never, ever. Why? Simply because most shareholders have made financial investments for themselves, not for the company. Money always finds itself in the places or shares or funds it gains most return. The cost for swapping investments from one share to another is minimum. And it is in fact the name of the whole trading game.

In my opinion that is the second thing to be noted in the recent Nokia transaction. The shareholders truly benefit only and ONLY when the company is successful in its key businesses, and, the future prospects look good, and, they are confident in the company’s management to lead the company in the right direction.

All in all, in investor communications our goal is to help our customer companies in establishing good, fruitful, open relations to investors. By discussing, listening, meeting with investors, but first of all, providing relevant pieces of information about the company to market – equally, transparently and honestly. Is it always easy? I can say it is not.